Kuinka säästää vettä taloyhtiössä?

Veden säästäminen ei ole ainoastaan ympäristöteko, vaan säästää pitkän pennin taloyhtiön kuluissa. Vesimaksu nimittäin muodostaa merkittävän osan taloyhtiön vuosittaisista hoitokuluista. Tähän lisätään vielä käyttöveden lämmityskulut, joten vuosikulut nousevat varsin tuntuviksi.

Suomalaisissa taloyhtiöissä käytetään vettä keskimäärin noin 140–155 litraa henkilöä kohden vuorokaudessa.

Mitä yksittäinen taloyhtiön asukas voi tehdä, jotta vettä säästyisi?

Vesikalusteet kuntoon

Hanan tai vessanpöntön tiputtelu saattaa vaikuttaa harmittomalta, mutta pitkässä juoksussa se voi aiheuttaa mittavan laskun. Ohut, parsinneulan kokoinen vuotokohta WC-istuimessa voi kasvattaa vuotuista vesilaskua jopa noin 1 000 eurolla.

Ensi töikseen tiputtelun syy on paikannettava, jonka jälkeen vika tulee korjata tai vaihtaa vesikalusteet uusiin ja ekologisempiin vaihtoehtoihin. Näin säästät ison summan rahaa taloyhtiön vuosikustannuksissa.

Asukkaita tulisi ohjeistaa tarkastamaan vesikalusteet säännöllisesti sekä tarkkailemaan niiden toimintaa. Lisäksi taloyhtiön yhteiset tilat ja niiden vesikalusteet kannattaa tarkistaa säännöllisesti. Harvakseltaan käytössä olevissa tiloissa vuotoja ei välttämättä havaita helposti.

Mikäli epäilet vesikalusteidesi toimivuutta, voit tehdä vikailmoituksen tästä!

Vedenpaine tarkasteluun

Tiesitkö, että kymmenen minuutin suihku voi kuluttaa jopa 120 litraa vettä? Suihkuttelijoiden kannattaa vaihtaa suihkusuutin vesipihiin malliin, joka säästää useita litroja vettä. Suutin rajoittaa veden virtauksen voimaa ja vähentää vedenkulutusta. Suuttimen voi asentaa myös esimerkiksi keittiöhanaan.

Koko taloyhtiön vedenpainetta ja virtaamaa voidaan myös rajoittaa. Taloyhtiön päävesisyötön yhteyteen voidaan asentaa paineenalennusventtiili. Venttiili on järkevä hankinta, mikäli vesilaitokselta tuleva veden painetaso on liian korkea. Hankintahinta venttiilille on n. 500-2000€.

Taloyhtiön kokonaisenergiakulutusta kannattaa myös tarkkailla. Pienillä teoilla voi säästää vuositasolla tuhansia euroja. Ota tästä vinkit talteen!

Tuiran Isännöinti

Tuiran Isännöitsijätoimisto on perustettu vuonna 1979 ja olemme keskittyneet Oulun alueella sijaitsevien taloyhtiöiden isännöintiin. Kokenut ja ystävällinen henkilökuntamme tarjoaa apua kaikkiin asumiseen liittyvissä asioissa ja pitää yllä kiinteistösi arvoa. Yrityksemme toiminta perustuu laadukkaaseen ja asiantuntevaan palveluun sekä vankkaan kokemukseen isännöinnistä.